Fortum investoi automaattiseen mittarinhallintajärjestelmään Ruotsissa
Fortum on allekirjoittanut palvelusopimuksen automaattisen
mittarinhallintajärjestelmän toimittamisesta norjalaisen Telenor
Cinclus AS:n kanssa. Noin 835 000 kotitaloutta ja pienyritystä Fortumin
verkkoalueilla liitetään järjestelmään vuoden 2008 loppuun mennessä.
Ensimmäiset mittarit asennetaan tänä vuonna. Ruotsin lainsäädännön
mukaan sähköyhtiöiden on taattava kuukausittainen mittarinluenta
asiakkailleen vuonna 2009.
Palvelusopimus Telenor Cinclusin kanssa kattaa muun muassa
mittarilaitteiston, järjestelmän, huollon ja mittarilukemien keräämisen
vuosina 2006-2016, sekä useita jatkokehitysmahdollisuuksia
tulevaisuudessa. Sopimuksen kokonaisarvo on noin 2,2 miljardia Ruotsin
kruunua (noin 240 miljoonaa euroa).
Tänään solmittu sopimus on osa Fortumin investointiohjelmaa, joka
tähtää asiakaspalvelun jatkuvaan parantamiseen. Fortumin hankkima
automaattinen mittarinhallintajärjestelmä perustuu kaksisuuntaiseen
viestintään ja mahdollistaa siten huomattavasti lain asettamia
vähimmäisvaatimuksia edistyksellisempien palveluiden tarjoamisen. Näitä
ovat esimerkiksi mahdollisuus reaaliaikaiseen ja tunneittain
tapahtuvaan mittarinluentaan sekä sähköyhtiön vaihtoon saman päivän
aikana. Fortum on aiemmin kertonut 700 miljoonan euron
investointiohjelmasta, jonka tavoitteena on sähkönsiirtoverkkojen
edelleen parantaminen.
Fortum Oyj
Carola Teir-Lehtinen
viestintäjohtaja
Lisätietoja:
Christian Lundberg, johtaja, +46 70 344 5807
Jakelu:
Helsingin Pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet