KESKO ON SAANUT TIEDOKSI NELJÄ HAASTETTA ANDIAMO-KAUPPIAILTA
Kesko Oyj on tänään saanut tiedoksi haasteet neljältä Keskon irtisanomalta Andiamo-kauppiaalta. Haasteissaan Andiamo-kauppiaat vaativat ensisijaisesti Keskon velvoittamista korvaamaan heidän sopimuksenvastaisiksi väittämistään irtisanomisista yhteensä noin 5,1 miljoonaa markkaa (noin 0,9 milj. euroa).
Vaihtoehtoisesti kauppiaat vaativat, mikäli käräjäoikeus toteaa irtisanomiset tehdyiksi sopimusten mukaisesti, että sopimusten irtisanomisehtoa kohtuullistettaisiin siten, että kohtuullisen irtisanomisajan todettaisiin olevan 24 kuukautta sopimusten mukaisen kuuden kuukauden irtisanomisajan sijasta. Tämän perusteella kauppiaat vaativat vaihtoehtoisesti 18 kuukauden tuoton menetyksen korvaamista eli yhteensä noin 3,8 miljoonaa markkaa (noin 0,6 milj. euroa). Lisäksi kauppiaat vaativat, että Kesko velvoitetaan maksamaan kauppiaille takaisin heidän väittämänsä mukaan aiheettomasti perittyä markkinointimaksua yhteensä arviolta 0,55 miljoonaa markkaa (noin 90 000 euroa). Lisäksi kauppiaat vaativat oikeudenkäyntikulujensa korvaamista. Kaikkia korvauksia on vaadittu laillisine viivästyskorkoineen.
Kesko kiistää kaikki sitä vastaan esitetyt vaateet perusteettomina ja katsoo, että sillä on ollut laillinen peruste irtisanoa sopimukset. Kesko vaatii kanteen nostaneilta Andiamo-kauppiailta oikeudenkäyntikulujensa ja muiden mahdollisten vahinkojensa korvaamista täysimääräisenä.
Andiamo-ketjuun kuuluvat muut kauppiaat ovat tehneet ketjusopimuksen.